Täytekakun pääelementit ovat pohja, täyte ja koristeet. Jokaista näitä voi varioida lukemattomilla tavoilla mieltymysten, saatavuuden ja tarpeiden, esimerkiksi erityisruokavalikoiden mukaan.
Kakkupohjat
Valitse pohja sen mukaan, pidätkö ohuesta keksipohjasta, pehmeästä ja kuohkeasta sokerikakusta, mehevästä suklaapohjasta tai murotaikinatyyppisestä ratkaisusta.
Keksien ohella ennakkoluuloton hyödyntää pohjassa korppuja tai näkkileipää. Sokerikakussa klassinen "1 lasi munia, saman verran sokeria ja jauhoja" -tyyppinen ratkaisu toimii aina. Jauhoina voi käyttää vehnäjauhojen sijaan perunajauhoja, jolloin lopputulos on gluteeniton. Jauhojen seokset (esimerkiksi vehnä- ja perunajauhot) toimivat myös.
Pohjavalinnoilla voi jonkin verran vaikuttaa lopputuloksen terveellisyyteen, jos aihe on sinulle tärkeä myös juhlissa.
Kakkupohjan voi leipoa hyvissä ajoin ennen juhlia ja tarvittaessa pakastaa.
Maku luodaan täytteillä
Yksinkertaisimmillaan herkullinen täyte syntyy marjoista ja hedelmistä: kokonaisina, viipaleina, soseina, hillona tai kenties hyydytettynä moussena. Raikkaat maut, esimerkiksi karviainen ja puolukka toimivat makeissa kakuissa erityisen hyvin. Vaahdotettu kerma tai vaniljakastike, kenties rahkalla tai tuorejuustolla tukevoitettuna, on lempeä makulisä. Kun suklainen vaahto on valintasi, nappaa ohje britakakun täytteestä.
Jos täyte on makuusi liian valuvaa, voit tukevoittaa sitä liivatteella tai lisäämällä täytteeseen muutaman lusikallisen vaniljakreemijauhetta, jota löytyy ruokakaupan maustehyllystä, leivontatarvikkeiden joukosta.
Täytä kakku päivää tai kahta ennen juhlahetkeä, niin maut tasaantuvat ja liivatetta sisältävät täytteet ehtivät hyytyä.
Koristelu kruunaa kakun
Koristelussa leipurin luovuus pääsee parhaiten valloilleen. Tuoreet marjat ja hedelmät ovat aina varma valinta ja pelkästään niiden asettelullakin saa aikaan uudennäköisen lopputuloksen. Jos tuoreita marjoja ei ole saatavilla, pakastetut hyytelösokerikiilteellä käsiteltynä ovat yhtä hyvä vaihtoehto. Kovakuorisissa marjoissa, esimerkiksi puolukassa, pelkkä tomusokerihunnutus voi riittää. Myös hyydytetyt marja- ja hedelmäsoseet ovat hyviä koristeita, esimerkiksi mangokakun tyyliin.
Yksinkertaisen koristelun ystävä hoitaa koristelun syötäväksi kelpaavilla kukilla, joita myydään monissa ruokakaupoissa tuoreiden yrttien läheisyydessä. Yrteistä esimerkiksi minttu ja sitruunamelissa tuovat vihreyttä koristeluun. Myös paahdetut mantelilastut tai sulatetusta suklaasta tehdyt raidat toimivat vähäeleisen tyylikkäinä koristuksina.
Katso herkullisia koristelumalleja allaolevasta kakkugalleriasta!