Sydänmerkki on tutkinut suomalaisia ruokailijoita ja ruokailutottumuksia. Suomalaisten suhtautuminen ruokaan on pääosin myönteistä, mutta suhde ja asenne terveellisyyteen vaihtelee.
Tutkimuksen mukaan suhtautuminen ruokaan on rentoa ja valintoja ohjaa suosituksia useammin ”oma sisäinen ääni”. Suurin osa haluaa periaatteessa syödä monipuolisesti, terveellisesti ja ravitsevasti, ja sallii itselleen myös viikonlopun herkuttelut. Ruoan terveellisyys on vähintään melko tärkeää lähes kaikille ja ensisijaisesti terveellisyys tarkoittaa kuluttajille trendien mukaisesti vähäsokerisuutta ja lisäaineettomuutta. Myös liikunta koetaan vahvasti osaksi terveellistä elämäntapaa.
Ahdistusta aiheuttaa se, että ruokavalion noudattaminen koetaan toisinaan vaikeaksi. Kuluttajan voi olla vaikea kaiken tiedon, sääntöjen ja suositusten keskellä tietää, mitä loppujen lopuksi pitäisi syödä. Osa ei edes välitä virallisista ravitsemussuosituksista saatikka usko niihin.
Sydänmerkin tunnistaa 87 % kuluttajista, terveellisyyttä vaalivista ja nautiskelun sallivista kuluttajaprofiileista useampi kuin yhdeksän kymmenestä. Muissa kuluttajaprofiileissa merkin tunnettuus on 80 prosentin luokkaa.
Haluatko tietää, mikä ruokapersoona sinä olet?
..................
Tällaisia me siis olemme – tunnistatko itsesi jostain seuraavista profiileista? Entä mitä roolia Sydänmerkki näyttelee eri tyyppien arjessa?
1. Terveellisyyttä vaalivat (21 %)
Tärkeintä on syödä mahdollisimman terveellisesti, monipuolisesti ja ravitsevasti sekä harrastaa liikuntaa.
"Sydänmerkki on minulle tuttu ja luotettavan tahon arvio ravitsemuslaadusta. Olen valmis maksamaan Sydänmerkki-tuotteista enemmän kuin tavallisista ja ylipäätään voin maksaa terveellisistä tuotteista tai aterioista enemmän."
- Kokevat ajoittain ruokaan liittyvää ahdistusta, vaikka kokevatkin tyypillisesti terveellisen ruokavalion noudattamisen helpoksi. Huolet liittyvät paitsi esimerkiksi lasten ruokailutapoihin ja tuotantoeläinten oloihin, myös itseen.
- Sallivat myös herkuttelun toisinaan, mutta tähänkin liittyy sokerin ja rasvan välttelyä. Yhdistävät terveelliseen ruokavalioon muita useammin luomun ja hyvälaatuiset rasvat.
- Jääkaapin sisällöissä korostuvat kananmunat, peruna ja salaatti.
- Kokevat ruoanlaiton ihan mukavaksi, mutta osaa se ahdistaa kiireen vuoksi.
- Ravitsemussuositusten merkitys on vähentynyt, ja ”minä tiedän, mikä minulle on hyväksi” -asenne on korostunut.
- Kärsivät muita harvemmin sairauksista.
..................
2. Nautiskelun sallivat (28 %)
Pyrkivät säännöllisyyteen, monipuolisuuteen, riittävään ruokaan, lepoon ja liikuntaan.
"Sydänmerkki on minulle hyvin tuttu. Mielestäni Sydänmerkki-tuotteet sopivat ihan kaikille ja ne helpottavat valitsemaan terveellisen vaihtoehdon. Olen valmis maksamaan terveellisestä ruoasta enemmän ja valitsen Sydänmerkki-tuotteen tai aterian aina, kun mahdollista."
- Pyrkivät terveellisyyteen, sallien nautiskelun ja herkuttelun. Heillä on yleisesti rento asenne, mutta kokevat välillä sääntöjen ja suositusten kautta ruokaan liittyvää huolta tai ahdistusta. Kokevat välillä myös huolta terveydestään ja painostaan.
- Liittävät terveelliseen ruokavalioon kasvikset ja kiinnittävät huomiota vähähiilihydraattisuuteen. Kasvisten määrä kuitenkin alikorostuu jääkaapeissa muihin ryhmiin nähden. Kun taas broilerituotteet ja kananmunat korostuvat.
- Kokevat onnistuvansa terveellisen ruokavalion noudattamisessa vaihtelevasti, tosin toisille vuorotyö/kiireinen arki aiheuttaa hankaluuksia. Viikonlopun herkuttelut kuuluvat asiaan eikä niistä koeta mielipahaa.
- Ovat muita segmenttejä useammin naisia ja 25-34-vuotiaita.
..................
3. Huolestuneet (31 %)
Kokevat syömisestä ajoittain ahdistusta suositusten ja sääntöjen viidakossa. Haluaisivat syödä terveellisemmin, mutta eivät oikein tiedä, miten.
"Epäilen, että Sydänmerkki-tuotteet ovat kalliimpia kuin tavalliset enkä löydä merkkiä pakkauksista. En tunne Sydänmerkkiä kovin hyvin, mutta olen varovaisen kiinnostunut Sydänmerkki-tuotteista ja –aterioista, jos ne helpottaisivat minua tekemään hyviä valintoja."
- Ovat huolissaan joko painostaan tai terveydestään ja pyrkivät laihtumaan. Kokevat tyypillisesti terveellisen ruokavalion noudattamisen vaikeaksi.
- Eivät osaa arvioida, mikä on itselle hyväksi ja suositusten seuraaminen ja ymmärtäminen koetaan hankalaksi.
- Terveellisyys tarkoittaa ensijaisesti sitä, että ruoassa on vähän rasvaa.
- Muita segmenttejä useammin Huolestuneet kärsivät diabeteksesta, sydänsairaudesta tai sairauksien riskitekijöistä.
- Jääkaapeissa muita ryhmiä selvästi enemmän makkaraa, voita, mutta myös salaattitarpeita (kuten salaatti, kurkku, tomaatti) sekä limua.
..................
4. Huolettomat herkuttelijat (13 %)
Ruoan valintaa ohjaa ennen kaikkea makunautinnot, terveellisyys täysin toissijaista.
"Sydänmerkki-tuotteet tai -ateriat eivät minua kiinnosta. En kuulu mielestäni Sydänmerkki-tuotteiden kohderyhmään ja epäilen niiden makua."
- Herkuttelu, kokkaus ja leivonta lähellä sydäntä, rasvan ja sokerin määrästä välittämättä.
- Ruoan valintakriteereissä korostuu hyvä maku, kategoriasta riippumatta.
- Eivät noudata ravitsemussuosituksia tai harrasta liikuntaa, jopa hyötyliikunta on vierasta.
- Kokevat vahvasti tietävänsä itse parhaiten mikä itselle on hyväksi. Eivät koe huolta terveydestään tai painostaan, ja sääntöjen tai suositusten noudattaminen ei aiheuta päänvaivaa, koska eivät välitä niistä.
- Jääkaapeissa muita ryhmiä selvästi enemmän makkaraa, voita, herkuttelutuotteita sekä limua ja olutta.
- Ovat muita segmenttejä useammin miehiä.
..................
5. Välinpitämättömät (7 %)
Lisäksi omana ryhmään erottui ryhmä, jota "mikään ei kiinnosta", mutta jota ei raportissa tarkasteltu erikseen.
Kuvat: Frankly Partners