Nälkäisenä ei kannata mennä nukkumaan. Iltapala on tärkeä osa säännöllistä ateriarytmiä, joka auttaa jaksamaan läpi päivän. Iltapalan syömisellä voi olla ratkaiseva merkitys siihen, miten uni seuraavana yönä maittaa. Se myös antaa hetken aikaa istahtaa yhdessä rauhoittumaan ja vaihtamaan päivän kuulumisia. Lue lisää ruoasta ja unesta Sydänmerkin blogista.
Iltapalan tekemiseen voi ottaa koko perheen pienimpiäkin myöten mukaan ja samalla opettaa lapsia kohti itsenäistä välipalojen tekemistä. Iltapalaan on helppo ujuttaa pieniä annoksia kasviksia ja hedelmiä, jotka auttavat päivän kasvistavoitteen täyttymisessä.
Miten koostaa hyvä iltapala?
Hyödynnä 1+1+1-muistisääntöä:
- Oman kourallisen kokoinen annos kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
- Runsaskuituinen viljatuote: esimerkiksi leipä, puuro tai mysliä.
- Proteiinin lähde: esimerkiksi maitoa, jogurttia, juustoa, kananmunaa, leikkele tai kasvipohjaista jogurttivalmistetta.
Marjaisat ja hedelmäiset smoothiet
Leipiä itse tehden, täyttäen tai koristellen
Puuroja mistä valita
Myslit taipuvat moneen
Vinkkinurkka
Ruoalla saa leikkiä! Leivistä ja kasviksista saa pienellä vaivalla tehtyä hauskan näköisiä hahmoja ja kuvioita. Päästä luovuutesi valloilleen ja tee perheelle iltapalaksi vaikkapa leppäkertun näköisiä leipiä, mandariini-rapuja tai viinirypäle-matoja.
Kurkkaa vinkkejä koristeluun ja ruoalla leikittelyyn Neuvokas perhe-sivuston artikkeleista Veikeät välipalat lapsille ja Houkuttelevat hedelmät ja kasvikset.