Erityisen hyvältä liikkuminen tuntuu silloin, kun ei edes tajua liikkuvansa. Kun liike tulee luonnostaan ja leikin kautta, ei treenaamisen vuoksi. Sellaista on usein lapsen liikkuminen. Ja niin on myös aikuisen liike, kun aikuinen pääsee trampoliinipuistoon.
Nyt tarvitaan vain jarruttavat trampoliinisukat ja avoin mieli, sillä sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan tänä vuonna avattua Rush-trampoliinipuistoa. Ajatuksena trampoliinipuisto kuulostaa huisin hauskalta, mutta samalla vähän jännittävältäkin. Sirkuskouluajoilta muistan kyllä perushypyn idean, mutta mikään vallaton pomppija en ole, ja voltit jätän muille.
Puisto näyttää jokaisen touhukkaan alakoululaisen unelmalta. Sisään astuessa eteen avautuu pelkkää hyppimispinta-alaa silmänkantamattomiin (ehkä kevyesti liioiteltuna) ja erilaisia aktiviteettipisteitä. Puistossa pääsee esimerkiksi pelaamaan polttopalloa, hyppimään monttuihin ja kokeilemaan pukkitappelua. Muutaman varovaisen ensihypyn jälkeen hyppiminen on pelkästään hauskaa. Lepotaukoa ei haluaisi pitää, mutta välillä on vaan pakko. Herää kysymys, miksi kaikki treenini ovat nykyään niin strukturoituja.
Puistokäynti todisti taas pitkästä aikaa sen, että leikki, nauru ja siinä samassa kunnon hengästyminen tekevät vaan niin hyvää monesti aika ohjelmoidun arjen keskellä. Siltä varalta että joku haluaa kuitenkin ajatella tätä kunnonkohotuksen näkökulmasta: trampoliinihyppiminen kehittää muun muassa tasapainoa, koordinaatiota ja keskivartalon hallintaa, ja myös hapenottokyky paranee. Ravitsemustieteilijä ajattelee aina syömistä, ja puolentoista tunnin riehumisen jälkeen koneeseen mahtuu taas vähän enemmän ruokaakin.
Ja mikä hauskinta, Rushissa on tarjolla järjestettyjä tunteja aina tekniikkatunneista kunnon aerobiseen treeniin. Eli jos pelkkä luova leikkiminen kyllästyttää, pääsee myös ihan treenaamalla treenaamaan. Ja siinä samalla ehkä nauramaankin.
Missä lajissa sinä koet eniten liikunnan iloa?
Laura