Tiedän monta ihmistä, jotka eivät käy luonnossa. Toki siirtyvät paikasta toiseen asfaltoidulla alustalla, mutta eivät nykytermein luontoile säännöllisesti. Pitäisikö sitten? En tiedä, mutta ainakin pitäisi kokeilla.
Muutin syksyllä alueelle, jossa metsä alkaa takapihalta. Ero on huima edellisiin kotikulmiin, joilla ratikkakiskot kolisivat ulko-oven vieressä ja metsään päästäkseen sai kävellä useamman kilometrin. Nyt saan aloittaa päiväni hapekkaasti eikä luontoon lähteminen rajoitu viikonloppuihin. Luontoa ei tarvitse enää suorittaa. Metsän rauhoittavasta ja jopa verenpainetta alentavasta vaikutuksesta kirjoitetaan paljon. Ympäristön hiljaisuus kääntää elimistön stressikäyrät laskuun, sanotaan. Metsässä mieleen nousevat juuri ne asiat, jotka ovat sillä hetkellä elämässä päällimmäisenä. Nykypäivän mindfulnessia siis.
Lapset ovat mielellään ulkona ja osaavat sen hyvin, ihan luonnostaan, ilman että tarvitsee puhua luontoilusta. 67-vuotias tuttavani saa päivittäisen treeninsä metsässä: tasapainoilee kivillä ja roikkuu puunoksassa, ja on ikäisekseen kovassa kunnossa. Poikkea siis pururadalta ja kiipeä kallioille. Eikä sen helppoa tarvitse ollakaan, oksista saa kyllä tukea. Itse konttaan pahimmat ylämäet – ei siellä kukaan ole näkemässä. Perillä lempipaikallasi (kaikillahan on lempipaikka metsässä) hengitä ja avaa vaikka lonkankoukistajia.
Ja vaikka taivaalta sataisi kissoja ja koiria, ulkoilma piristää aina. Koskaan ei ole vielä harmittanut, että kävi metsässä. Sitä paitsi luontoilu on trendikästä. Ole muodissa ja mene metsään!
Laura