Itsenäisyyspäivä on juuri oikea päivä puhua kansallisruoastamme. Sellaista me suomalaiset olemme päässeet äänestämään kuluvana vuonna. Äänestys on juuri päättynyt ja voittaja julkistaan itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena. Kansallisruokaraadin valitsema lista, joista suomalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan, on kattava ote perinteisestä, suomalaisesta ruokakulttuurista.
Viilistä, kalakeiton ja mustikkapiirakan kautta karjalanpiirakoihin ja pitsaan. Viimeisin taitaa nostaa muutaman kulmakarvan. Omanikin. Olkoon, että suomalaisissa kodeissa paistuvilla kinkku-ananaspitsoilla ei ole juurikaan tekemistä italialaisen esikuvansa kanssa. Olemme suomettaneet saapasmaan tuliaisen roiskeläpiksi ja kotoisen paksupohjaisiksi piirasmaisiksi levyiksi.
Vaikka en pitsaa kansallisruoaksi nostaisikaan, syön sitä paljon useammin kuin suurinta osaa listan muista vaihtoehdoista. Edellisestä karjalanpaistista taitaa olla vuosia, edellisestä pizzasta muutama päivä. Suomalainen ateria ei ole enää sama kuin muutama kymmenen vuotta sitten, mutta onneksi emme ole unohtaneet omaakaan ruokaperintöämme. Sen todistavat vaikkapa kansallisruoka-äänestykseen nostetut ruoat.
Pitsa, hernekeitto, viili, ruisleipä, mämmi, kalakeitto, karjalanpiirakat, muikut/silakat ja muussi, mustikkapiirakka, graavikala, karjalanpaisti ja maksalaatikko. Finalistien lista, joka tiivistää hyvin suomalaisen ruokaperinteen.
Listalle nostettu pitsa on hyvä muistutus siitä, että rajojen avautuminen on muokannut ruokakulttuuriamme valtavasti - ja lautasemme ovat olleet mielikuviamme kansainvälisempiä jo pitkään. Puute ja niukkuus ovat olleet leimallisia suomalaisen ruokakulttuurin kehittymiselle, mutta siinä rinnalla olemme imeneet vieraita vaikutteita jo satoja vuosia. Olemme ottaneet vaikutteita sekä idästä että lännestä. Hernekeitto on läntistä perinnettä, torstai yhtä lailla hernekeitto ja pannukakku -päivä myös läntisessä naapurissamme. Idästä puolestaan ovat mm. hapattaminen ja hapanmaitotuotteet kuten viili. Täällä pohjoisessa on myös kautta aikojen ilahduttavasti osattu hyödyntää metsien antimia, mustikkapiirakan asema listalla on enemmän kuin ansaittu.
Ulkomailla asuessani olen kaivannut Suomesta kahta asiaa: Ruisleipää ja kalaa. Lähdin haarukoimaan omaa suosikkiani kansallisruoaksi siltä osastolta. Muikkuja, ruisleipää, graavikalaa, kalakeittoa vai karjanlanpiirakoita? Siinä missä kala on meille arkinenkin vaihtoehto esimerkiksi Keski-Euroopassa kala oli vielä muutama vuosikymmen sitten ennen Norjan lohen massatuotantoa lähes ylellisyystuote. Vaikkapa saksalainen keittiö nojaa huomattavasti vahvemmin lihaan, koska järvet ovat harvassa ja meri rajaa maata vain kaistaleen pohjoisessa.
Meillä vesiä ja kotimaista kalaa riittää. Silti yli 70 % syömästämme kalasta on tuontitavaraa. Kaksi kolmesta listan kalaruokavaihtoehdosta taitaa Suomessa useimmiten valmistua norjalaisesta lohesta. Siksi karsin kalakeiton ja graavikalan omalta äänestyslistaltani. Muikkua ja silakkaa nostetaan sen sijaan reippaasti kotoisista vesistä, mutta ihan arkinen vaihtoehto paistetut muikut tai silakat eivät useimmille meistä ole. Annos taitaa olla jossain määrin sukupolvikysymys. Ei siis asiaa kärkeen omassa äänestyslistauksessani.
Monesti perinneruoat hiipuvat juhlapäivien erikoisuuksi tai nostalgisiksi muistoiksi. Esimerkiksi maksalaatikko olisi todennäköisesti unohdettu herkku vaivalloisuutensa takia, ellei valmisruokateollisuus olisi tarttunut siihen. Valmisruokateollisuuden pelastama taitaa olla myös karjalanpiirakka. Useimmat meistä eivät rypytä niitä enää itse, mutta sen sijaan on aika turvallista veikata, että se on ainakin kappalemääräisesti maamme myydyin eines. Välipalaistuminen eli napostelukulttuurin nousu on entisestään lisännyt sen suosiota: Sen käyttöliittymä on täydellinen myös eväänä.
Ruis tuntuu lähes kansallisviljalta - vaikka todellisuudessa se on pohjoisessa aika riskialtis viljeltävä, emmekä sen vuoksi ole viime vuotta lukuunottamatta olleet noin 50 vuoteen omavaraisia sen suhteen. Lautasilta se ei onneksi ole kuitenkaan hävinnyt. Siksi karsintamenetelmällä omaan kärkikaksikkooni nousivat satunnaisessa järjestyksessä karjalanpiirakka ja hapanjuureen leivottu ruisleipä. Ensimmäiseen niistä riisi on toki aina tuontitavaraa, mutta ehkä se on vain hyvä muistutus, että maailmassa voittaa, kun avaa rajansa ja mielensä.
Karjalanpiirakka tai ruisleipä eivät ole jääneet kuriositeeteiksi, vaan kestäneet aikaa ja ruokakulttuurin murroksen ja ovat läsnä useimpien meistä arjessa. Ne ovat suosittuja kautta maan ja kaikissa ikäryhmissä. Ja niin suomalaisia, että kun aikoinaan tarjosin ulkomailla asuessani itsenäisyyspäivän juhlissa karjalanpiirakoita ja munavoita kukaan vieraista ei ollut tajunnut levittää munavoita piirakan päälle, eikä karjalanpiirakan hienous avautunut ihan kaikille. Hapanjuureen leivottu ruisleipäkin on tottumattomalle vahva. Molemmat juuri sopivasti outoja eli kansallisruoka-ainesta tällaiselle hiukan outona pidetylle kansalle.
Ohjeen karjalanpiirakoiden leivontaan löydät suolaa & hunajaa -blogistani.