Mitähän mahtaisi mummoni sanoa, jos näkisi pihalla olevat viljelmäni? Mitä koko suvulle potut, mansikat ja herukat kasvattanut ajattelisi muutamasta laatikostani, joiden ympärykset olen mennyt kiveämään poluiksi? Pilannut siis hyvää viljelymaata. Yrttiruukuistani, joissa kasvatan vaikkapa ravintonäkökulmasta jokseenkin hyödytöntä laventelia ja syötäviä krasseja. Kasvivalikoimastani, joka ulottuu porkkanoista metsämansikoihin ja karhunlaukkaan. Puoliksi käytetyistä siemenpusseistani. Laatikoihini ei montaa siementä lajia kohden sovi istuttamaan, kun haluan kokeilla kaikkea laidasta laitaan.
Sellaisia me huikentelevaiset kaupunkiviljelijät olemme. Kun ruoan tuottaa tosiasiallisesti joku muu, keskitymme viljelemään mahdollisimman montaa minttulajiketta, joita ei kesän aikana ehdi ahkerakaan mojitonystävä juoda. Metsästämme sitä tulisinta chililajiketta tai harvinaista perunalajiketta, jota kaupasta ei saa. Istutamme hallanvaaraa uhmaten kaiken heti, kun kesä antaa hiukankin merkkejä tulemisestaan. Täytämme parvekkeet yrteillä. Ne ovat korvanneet kesäkukat.
Jakaudumme yhteen lajiin keskittyviin erikoistujiin, jotka istuttavat koko värisuoran tomaattilajikkeita kasvihuoneeseen, ja moniottelijoihin, jotka haluavat mahduttaa muutamaan laatikkoon kaiken mahdollisen. Useimmat meistä ovat erikoisuudentavoittelijoita, jotka kasvattavat viiniköynnöksiä tai muuta hiukan hullua. Vaalin koko kesän yhtä tomatillon taimeani. Suojaan ja tuen, jotta hyvässä lykyssä - jos Suomen kesä suo - saan yhden erän vihreää salsaa.
Jos pinoaisin setelit, jotka vuosittain upotan kasvimaahani, saisin todennäköisesti moninkertaisesti enemmän porkkanoita kaupasta, kun saan koko kesänä kasvimaalta. Kaupunkilaisviljelijää ei nimittäin ohjaa järki vaan tunne. Emme valitse parhaiten kellarissa säilyvää perunalajiketta, josta saamme runsaimman sadon myöhään syksyllä. Kellarin virkaa meille toimittaa ruokakauppa. Valitsemme sen sijaan aikaisimman lajikkeen, jonka peittelemme hellästi harsoilla, jotta saamme kymmenen pienokaista juhannuspöytään. Ja niistä kuvan sosiaaliseen mediaan.
Huoleton kaupunkiviljelijä tai tunnollinen hyötyviljelijä. Yksi asia meitä kaikkia - mummoa, minua ja muita hurahtaneita - taitaisi yhdistää: Silmäkulman hymynkare, kun kasvimaalla alkaa vihertää. Kasvun ihme. Aina se pysäyttää. Luontoäiti on sen verran arvaamaton, ettei siihen varmasti paatuneinkaan totu.